being mommy

Siitä hetkestä lähtien, kun sain tietää olevani raskaana, olen ollut huolissani. Aluksi pelkäsin, että testi valehtelee, enkä olekkaan raskaana. Kuukauden päivät odotin ensimmäistä ultraääntä, vielä odotushuoneessakin pelkäsin, että siellä ei ole mitään. Oli siellä. Kävelin kotiin, ja pelkäsin, että menetän sen pienen elämän alun, joka kasvoi sisälläni. Minusta tuli varovainen. Jokaisella ultrauskerralla pelkäsin pahinta, niin kuin jokaisella neuvolakäynnillä. Onneksi sydänäänet kuuluivat aina voimakkaasti. Aloin odottamaan liikkeitä, jotain mikä kertoisi, että " Hei, minä olen täällä ja olen tulossa". Rakenneultraa odotin kuumeisena, pelkäsin, että lapseni ei olisi terve. Sain liikkeet, sain tietää sukupuolen ja sain tietää kaiken olevan kunnossa. Jokainen potku teki minut onnelliseksi. Silti menettämisen pelko oli voimakkaana läsnä.

RV21, elokuu 2011

Kun sain lapseni ensimmäistä kertaa syliini, itkin helpotuksesta. Vauva oli maailmassa ja kaikki oli hyvin. Olin onnellinen. Jo ensimmäisenä yönä huomasin, että huoli ei katoa minnekkään. Tarkistin koko ajan, että vauva hengittää, enkä voinut nukkua vaikka vauva nukkuikin sikeästi. Olin huolissani koko ajan. Tarkistin vaippaa, annoin ruokaa ja vain katselin häntä. Ja olinkin valvonut melkein 48tuntia. En tajunnut aikaisemmin, miten vauva voi olla niin pieni ja viaton. Ajattelin, että miten olen voinut haluta tähän pahaan maailmaan jotain noin pientä ja särkyvää. Ensimmäinen viikko olikin vauvan kanssa yhtä tunteiden myrskyä. Minua itketti ja nauratti vuorotellen. Olin masentunut ja seuraavana hetkenä maailman onnellisin. Onneksi tunteeni tasoittuivat. Silti tämä huoli pysyy, aina. 

RV 33, lokakuu

Nyt pienimmät vaatteet on jo laitettu varastoon ja olen saanut hymyjä tältä pieneltä ihmeeltä. Aika kuluu nopeasti, ja kohta vauva-aika on ohi. Täytyy nauttia siitä, kun toinen kasvaa ja oppii, eikä aina olla niin huolissaan. Elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta aina kaikesta on selvitty. :) Ei saa stressata turhaan, vaan nauttia tästä hetkestä. 

Joulukuu, yhden päivän ikäisenä

Marianne

Evakkoon!

Kuinka voikaan vauva-arki käydä tylsäksi, kun ulkona on melkein 30astetta pakkasta? Ei pääse vaunuilemaan, ja kaupassa käyntikin on yhtä h-elvettiä. Viikko sisällä, ja nyt saa riittää. Niinpä uhmaamme pakkasta ja lähdemme tylsyyttä pakoon Hyvinkäälle. Toivon, että neljän tunnin automatka sujuu hyvin.. Jos kaikki menee suunnitellusti, niin neitimme nukkuu tyytyväisenä koko ajomatkan. Pysähtyä toki pitää syömään ja vaipanvaihtoon (ehkä äidille kahvia...), mutta matkan tulee jatkua suht nopeaa tahtia, kun koirakin pääsee mukaan:) Toivotaan, että auto ei hajoa matkanvarrelle, ja että autossa on sisällä sopivan lämmin. Saankin nauttia etelässä yli viikon, kun taas ensi viikonloppuna tulemme Kuopioon viettämään neidin juhlia, eli ristiäiset tiedossa silloin.

Terkkuja hymytytöltä <3

Arki

Mun arkea helpottaa nykyään Baby Björnin-reppu, puuhamatto sekä laatikkoruuat! Ne on niin helppo tehdä kun voi laittaa vaan uuniin paistumaan :) Ja sillä aikaa voi tehdä vaikka mitä.. Ajattelin laittaa tänne mun lemppariohjeen..:)

Ohje: Öljyä paistovuoka. Kaada jäiset kasvissuikaleet ja perunasipulisekoitus vuokaan. Paista jauheliha ja kaada sekaan. Sekoita hyvin keskenään. Jauhelihan voi maustaa mielensä mukaan; minulla usein suola, pippuri ja yrttejä. Sitten vain ruokakermat tasaisesti seokseen(jos tuntuu liian kuivalta, joukkoon voi lisätä hieman kevytmaitoa), juustoraaste päälle ---> VALMIS UUNIIN! Laita uuniin ja paista noin 45min 200asteessa ja sen jälkeen 30min 150asteessa. Tarjoa punajuuren kanssa.

Nams.